Historia, Kulttuuri, Taide, Yhteisö

Lilja Kinnunen-Riipisen muistoseurat

Liljan muistoseurat 9.9.2018 Lilja Kinnunen-Riipisen muistorahasto Teologian tohtori, teatteriohjaaja, Suomen Lähetysseuran pitkäaikainen Thaimaan-lähetti Lilja Kinnunen-Riipinen kuoli 14.5.2018 vaikeaan sairauteen 71-vuotiaana. Hän omisti elämänsä esittävien taiteiden ja teologian voimakkaalle yhteen liittämiselle, sekä lasten ja nuorten ohjaamiselle taiteen lumoavaan maailmaan. Lilja pukeutui tyylikkäästi mustiin viittoihin, kaapuihin ja näyttäviin hattuihin. Hänen mustat pitsihansikkaansa ja suuret korut jäivät elävästi mieleen.… Lue lisää Lilja Kinnunen-Riipisen muistoseurat

Käsityöt, Kulttuuri, Taide, Yhteisö

Luovurin taideleiri

Kahdeksannen kerran järjestetty Luovurin taideleiri toi koolle lähemmäs 30 lasta ja nuorta taiteen ja luovan itseilmaisun pariin. Sää suosi ja saimme viettää kolme aurinkoista päivää Särkisalon kirkon ja seurakuntakodin kauniissa ympäristössä. Isosten ottamien kuvamuistojen kautta toivomme välittyvän leirin iloinen ja avoin tunnelma.  Ensi vuoden leirille on jo uudet suunnitelmat, joten rohkeasti mukaan uudet ja vanhat kävijät!

Kulttuuri, Taide, Yhteisö

Suuri maalaustapahtuma 10.7.

  Valtakunnallisena kuvataiteen päivänä myös Särkisalossa kokoonnuttiin maalaamaan ja juhlistamaan kuvataiteen antamaa iloa! Pienet vesipisarat eivät haitanneet suuren tammen katveessa.  Yhteisesti maalattiin isoa kangasta aiheena ”Meidän maalattu maailma”. Kiitos kaikille osallistuneille! Kulttuuripappila kiittää värikkäästä ja hauskasta päivästä!

Taide, Yhteisö

SUURI MAALAUSTAPAHTUMA

Särkisalon kulttuuripappilassa aika: 10.7. klo 13-17 paikka: kirkkopolku 3, Särkisalo Kuvataiteen päivää vietetään 10.7. Helene Schjerfbeckin syntymäpäivää ja Särkisalon kulttuuripappila on mukana ympäri Suomea järjestettävässä Suuressa maalaustapahtumassa. www.maalaustapahtuma.fi Tavataan kulttuuripappilan pihalla klo 13. Maalataan itsenäisesti luonnonkaunista saaristomaisemaa tai Schjerfbeckin maalaukset voivat toimia työpajan yhtenä lähtökohtana. Mahdollisuuksien mukaan omat välineet. TAPAHTUMA ON AVOIN KAIKILLE Lämpimästi tervetuloa!… Lue lisää SUURI MAALAUSTAPAHTUMA

Historia, Kulttuuri, Taide

Palmusunnuntai

Palmusunnuntaina vietimme Liljan läksiäisiä. Kirkko ja seurakuntakoti täyttyivät juhlavieraista. Juhlan tunnelmaa on vaikea sanoin kuvata. Iloa, naurua, kyyneileitä ja haikeutta. Ennen kaikkea korkeatasoista lahjakkuutta eri esitystaiteen lajeissa. Ihan niin kuin Liljan kaikessa tekemisessä on ollut täällä meidän Särkisalossa (ja Perniössäkin). Itse päätin puheeni näihin sanoihin: Joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle. Lilja tuli kaukaa kertomaan… Lue lisää Palmusunnuntai

Kulttuuri, Taide

Salon taidemuseo Veturitalli

Salon Taiteilijaseuran juhlanäyttely on avoinna Salon Veturitallin taidemuseossa 13.5 2018 saakka. Salon Taiteilijaseura perustettiin 1968. Anja Aho oli yksi Taiteilijaseuran kuudesta perustajajäsenestä. Keväällä 2018 järjestettävässä Salon Taiteilijaseuran 50-vuostisjuhlanäyttelyssä on esillä jäsenistön uusia teoksia Anja Ahon teosten lisäksi. Taiteilijaseuran 50-vuotisjuhlanäyttelyn uuden tuotannon on kuratoinut Raakel Kuukka. Anja Ahon näyttelykokonaisuus on taidemuseon valmistama yhteistyössä taiteilijan suvun kanssa.… Lue lisää Salon taidemuseo Veturitalli

Kulttuuri, Taide

Luova ote

Mikä sinua resonoi juuri nyt? Anna sille aikaa ja luo tavoitteet. Välillä on hyvä tehdä listoja – listoja asioita, jotka tuovat hyvää mieltä ja joista saa hyvää energiaa päivään. Lista voi olla esimerkiksi tällainen: Luovuuspajat, unelmavoimavaratyöskentely, kierrätyshenkiset tuunaukset, koiran kanssa ulkoilu, mukava työ, ihanat työkaverit, ekspressiivinen taidetyöskentely, uiminen, aurinko, ystävät, pilates, luova työ-ote. 🍀☀💕